maanantai 22. tammikuuta 2018

ASIAKASTYÖ - VIIMEINEN PÄIVÄ JA TYÖN ESITTELY

Perjantai oli työn viimeinen teko ja tulostus päivä. Aloitimme aamun ensi viikon ohjelmalla ja sen jälkeen pääsi jatkamaan työskentelyä. Minulta puuttui enää planssi, jossa olisi kaikki työt eli facebook bannerit, instagram kuva, opaste kyltti, lehtimainos ja kuvaus alasta planssi. 

Opin päivän aikana tulostamaan työn oikeassa koossa ja kiinnittämään sen planssiin.

Tämä asiakastyö on ollut minulle illustratorin käytössä erityisen opettavaa. Olen oppinut Illustrattorista paljon erilaisia tekniikoita, tekemällä monia versioita työstä on oppinut hallitsemaan yhä enemmän kyseistä ohjelmaa. Sain hyvän kokemuksen asiakastyön tekemisestä. Opintojen alkuun oli ensin hieman haastavan kuuloista, mutta tämä oli erittäin opettavainen jokaisesta näkökulmasta. Kun ymmärsi hyödyntää ajattelussa jo opittuja asiakaspalvelu ajattelua oli suunnittelu ja työn toteutus helpompaa, joten hankalemmaksi osuudeksi jäi enää itse työn toteutus Illustratorilla, mutta se onnistui odotettua paremmin.

opisto_open_planssi_h700mm_w1000mm

Maanantai aamu lähti heti sillä käyntiin, että esittelimme työmme asiakkaalle. Kerroin työni lähtö kohtana ja ajatteluna olevan kohderyhmästä löytyvät oman polkunsa etsijät ja jossa auringon nousu kuvasti uuden alun löytämistä. Työni valittiin käyttöön Opisto Open markkinointiin ja aloin muokkaamaan työtä  asiakkaalle mieluisammaksi.

Aloitin ihan ensimmäisenä kaupunki näkymän muokkaamisesta, josta haluttiin enemmän Salon näköinen. Lähdin siis ottamaan selvää millaisia isoja ns. nähtävyyksiä Salossa on ja minulle suositeltiin ottamaan esimerkiksi mallia Halikon vesitornista, joka sitten päätyi kaupunki näkymään. Lisäksi muokkasin työstä taustaväriä liukuvärillä, jolloin teksti tuli paljon paremmin esiin ja sai taivaan näyttämään enemmän eloisammalta.


Perjantai

9:00 - 10:10 - Planssi kaikista tehdyistä töistä ja työn väri kartta.

10:10 - 10:25 - Kahvitauko

10:25 - 11:30 - Työn tulostus ja planssaus

11:30 - 12:00 - Ruokatauko

12:00 - 12:45 - Blogin päivittäminen

Maanantai

8:30 - 8:45 - Töiden esittely

8:45 - 9:00 - Kahvitauko

9:00 - 9:10 - Palautetta työstä ja muokkaus ehdotuksia

9:45 - 10:00 - Työn kehityskeskustelu asiakkaan kanssa

10:00 - 11:30 - Tiedon hakua ja työn uudistamista

11:30 - 12:00 - Ruokatauko

12:00 - 13:30 - Työn muokkaamista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti